Kennel Bärchen

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Koirakoululla

Koirakoululla käydään ahkerasti tapaamassa tuttuja ja tekemässä kaikkea kivaa, mistä saa namia palkaksi :) Pennuilla on monen kokoisia ja näköisiä kavereita.

Amerikanakita Velmu on meidän kaveri, sillä on kassissa selvästi lihapullia mukana!


Outi ja Säde ovat myös jo vanhoja kavereitamme, Outin syliin on aina hyvä kiivetä :)

Roosan ja Artturin treenejä olemme käyneet ihailemassa useammankin kerran.

Sadepäiviä

Sadepäiviä on ollut monta, mutta se ei pentujen mielestä menoa haittaa :)


Päivystämme tässä rivissä, josko sade loppuisi!


Minulla on uusi juoma-automaatti!
Hyvin voi sateellakin ulkoilla!

Isoja kessuja ja pieniä kessuja

Pennut ovat kasvaneet kovasti ja touhuavat enemmän myös muiden aikuisten kessujemme kanssa.

Elekieili on hyvin hallussa!

Isot kessut valvovat rivissä pentujen touhuja.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Tasapainottelua riippusillalla ja tasapainotyynyllä

Riippusilta oli tietenkin mukana pentutapaamisessa ja siltaa ylitettiin suuntaan ja toiseen. Myös Hulda osasi mennä sillan hienosti. Lopuksi vielä tasapainoteltiin vähän tyynyllä.


Yhteen suuntaan...

... ja toiseen suuntaan. Eiskönig seuraa Huldan menemistä.

Tästä tämä vissiin lähtee...


Eiskönigin taidonnäyte: Katso mamma, miten hienosti menin, saanko nyt palkkaa?
Ja tokihan näin hienosta suorituksesta tulee palkkaa :)
Lopuksi vielä toisenlaiset tasapainoharjoitukset :)

Vauhdikas pikkukessujen tapaaminen

Vauhtia riitti, kun Hulda tuli leikkimään E-pentujen kanssa! Mukana olivat myös Outin porokoirat Säde ja Mahla, jotka olivat hyviä kavereita pentujen kanssa. Kiitos jälleen kuvista Outille!

Hulda ja Eiskönig vauhdissa.

Pieni Hulda ja iso Säde!

Täältä tulee Hulda!


Hulda, Eiskönig ja Mahla.

Tytöt eli Eisprinzessin, Eisblume ja Hulda.

Hulda ja Eisprinzessin.

Uusi leikkikaveri

Heinäkuussa kennelin vahvuuteen tuli pikkukessu Ikurin kennelistä (Ikurin Elegia Dea). Hulda muutti sijoitukseen Vantaalle Maikun sekä Arskan ja Roopen kaveriksi, mutta käy meitä ilahduttamassa aika ajoin. Kuvat jälleen Outi Uusitalolta, kiitos Outi!




Tuplatreeniä

Koska pentuja on vielä kotona neljä, ei jokaiselle löydy omaa pentukurssia heinäkuussa. Siksipä Eisprinzessin ja Eisstern käyvät kurssilla yhdessä :) Onneksi ne pätevinä pikkukessuina hallitsevat jo sivulletuloharjoitukset yhdessä ja häkkikin on tarpeeksi iso yhteisharjoituksille.





Pentukoulua

Kaikki pennut ovat aloittaneet alkeisopiskelut koirakoululla. Tärkeintä on nähdä muun rotuisia koiria ja tottua tekemään asioita vieraiden koirien ja ihmisten läsnäollessa. Kontaktia pennut ottavat hyvin!

Eissternin keskittynyt katsekontakti sivulla.

Eiskönig osaa jo hienosti istua sivulla.

Eiskönigin katsekontakti.

Pentuleikkikoulussa

Pennut ovat käyneet muutaman kerran pentuleikkikoulussa Hurttia ja Huumoria-koirakoululla. Uudet tuttavuudet haisteltuaan ne eivät juurikaan leiki muiden koirien kanssa, vaan ovat enemmän kiinnostuneita ihmisistä! Kai niillä on kotona tarpeeksi kavereita riehumiseen, että koirakoululla haluavat tehdä ihmisen kanssa töitä :)




keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Lisää metalliharjoituksia

Metallikapulaa ollaan harjoiteltu leikin varjolla muutamia kertoja, tässä pari kuvaa kesäkuulta. Kaikki ottavat kapulan suuhunsa ja kantavat sitä. Eiskönig innostui jopa juoksemaan 6 metrisen putken läpi kapula suussa ;)




Ensimmäinen rokotus

Pennut ovat täyttäneet 12 viikkoa ja kävivät ensimmäisessä rokotuksessa. Reissu sujui hyvin, kukaan ei tainnut edes huomata piikkiä eikä eläinlääkärin pöydällä juurikaan jännittänyt. Karvapallerot herättivät ansaittua huomiota vastaanottohuoneessa marssiessaan sisään :)

Yhteisposeeraus eläinlääkäriaseman pihalla.

Parkkipaikalta löyty myös mielenkiintoinen kaivo, mitä piti tietenkin tutkia, kotona soratiellä kun tällaisia ei ole!

Ja takaisin autolle!