Kennel Bärchen

torstai 25. lokakuuta 2018

Pentuja tulossa loppuvuodesta

Bärchen Wunschkindille eli Esmeraldalle odotetaan pentuja marraskuussa viikolla 47.
Isänä on oma uroksemme, Bärchen Sonntagskind eli Sigi.

Esmeralda on emänä E- ja M-pennuillemme. Se on ollut aina erinomainen emä ja huolehtinut myös muiden pennuista. Luonteeltaan Esmeralda on hyvin helppo koira niin laumassa kotona kuin reissussakin. Sen kanssa on harrastettu lähinnä temppuja ja rally-tokon alkeita, sekä vähän hajuerottelua. Se ei lähde riistan perään. Esmeralda palkkautuu erinomaisesti makupaloilla. Näyttelyissä saavutuksena on Suomen ja Tanskan muotovalio, lisäksi sillä on kolme cacibia (Hollannista ja Tanskasta) ja kolme sertiä Hollannista.

Sigille pentue on ensimmäinen. Sigi on luonteeltaan erittäin yhteistyöhaluinen ja helposti koulutettava. Se on myös helppo seuralainen pitkilläkin matkoilla. Sen kanssa on harrastettu eri lajeja nuoresta asti, mm. rally-tokoa, hajuerottelua, tokoa ja hakua, mutta kilpailemisen aloitimme vasta tänä vuonna toukokuussa rally-tokossa. Sigillä on koulutustunnukset RTK1 ja RTK2. Sigi palkkautuu erinomaisesti makupaloilla ja sosiaalisella palkalla. Näyttelypuolella Sigi on Suomen ja Luxemburgin valio, lisäksi sillä on neljä cacibia ja kolme sertiä Hollannista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti